Käyttö kuvalle on mallittaa mitä tapahtuu matolle mustan aukon horisontti ylittämisen jälkeen.
Avaruus on kuvan oikea puoli ja mustan aukon sisäpuoli on vasemmalla. Keskellä kuviteltu pysty viiva on horisontti. Sitä ei kuvassa näy, kuten ei näy todellisuusessakaan, mutta saattaa tuntua, jos ns. palomuuriteoria pitää paikkansa.
Avaruudessa matosta näkyy sen muoto ja kolmiulotteinen hetkellinen kuva, joka kaukaa tarkkailevan katselijan maailmassa näyttää jäätyvän horisontille. Aukon sisällä näkyy maton koko historia sen syöksyessä (renkaana) vasemmalla olevaan singulariteettiin.
Aika ja paikka vaihtavat merkitystään mustassa aukossa. Ajasta tulee paikan luonteinen aukossa. Tapahtumista tulee historioita, jotka levittyvät mailmanviivoiksi (hologrammiksi) aukon sisälle.
Koeta ymmärtää kuva elokuvana. Oikealla matto liikkuu paikasta toiseen kohti horisonttia ja saavuttaa sen. Vasemmalla matto liikkuu ajassa mailmanviivoina, jotka päättyvät singulariteettiin. Kuvan hetki avaruudessa on se, jolloin lentävä matto saavuttaa horisontin ja sama hetki jatkuu maailman viivana kohti singulariteettia.
Fysiikan teoriat eivät vielä osaa selittää mitä matolle tapahtuu singulariteetissa. Joissain malleissa singulariteetti ei ole piste vaan reikä toiseen avaruuteen, jolloin matto siirtyisi (matkasta rähjääntyneenä) avaruudesta toiseen ja uuteen aikaan eli syntyisi uudelleen jossain toisessa horisontissa (mahdolisesti useammassa) ja toisessa universumissa.
Jos tähän yleisen suhteellisuusteorian malliin liitetään tunneloitumistodennäköisyys mustan aukon läpi toiseen avaruuteen, niin meidän mattomme sisältävä informaatio voi siirtyä toiseen maailmaan, mutta musta aukko on kone tai risti kytkentä, joka muuntaa informaatiota mahdollisesti (jollain todennäköisyydellä) joksikin muuksi.
Lentävästä villamatosta voikin tulla lentävä räsymatto, kun sitä ravistellaan Galaby Yaun monistoilla mustan aukon sisällä.
Kuva havainnollistaa tiedon säilymistä mustissa aukoissa. Jos laskee värien määrän matolla, niin huomaa, että se on sama kuin mustassa aukossa olevassa hologrammissa. Kaikki värit säilyvät eli mustan aukon pinta ei muuta informaatio-osaa, joka sisältyy järjestykseen (taajuuteen), mutta tieto, joka liittyy laajuuteen (muotoon) muuttuu.
Mustan aukon sisältä ei löydy maton tekstuuria, koska muoto muuttuu kolmiulotteiseksi ajalliseksi suureeksi, jota emme kykene hahmottamaan, yksiulotteisella ajan käsityksellämme. Meidän tulisi ymmärtää aika paremmin, jotta hahmottaisimme miltä mustan aukon sisällä näyttää. Millaisia ovat tapahtumat kolmiulotteisessa ajassa. Kuvassa näemme vain niitä vastaavat maailmanviivat.
Kuva tulee ymmärtää tekstin kontekstiin liitetynä tulkinnan apukeinona, ei konkreettisena kuvana, joka voitaisiin ottaa valokuvana mustasta aukosta. Silti se kertoo oleellista mailmasta horisontin eri puolilla ja ne ovat täysin erilaiset kokonaiskuvaltaan, vaikka matolla matkustavan koirankirpun näkökulmasta eí mitän välitöntä muutosta näkyisikään sen odotellessa tajunnan pysäyttävä hetkeä singulariteetissa.
Oma kantani singulariuteetin olemassaoloon muuna kuin matemaattisena artefaktina on skeptinen. Vähintäänkin voisi olettaa, että horisontin sisäinen maailma on fraktaalinen tai verkosto-origamin kaltainen, jossa tapahtuu paljon moniulotteisempia asioita, joita olemme kuviteellet.
Niin se mitä tapahtuu mustan aukon jälkeen jäi vielä kertomatta. Villalankamaton muuttuminen räsymatoksi vaatii melkoisen määrän transformaatioita.
Emme tiedä voiko maailmoiden välillä olla tälläistä kutomakonetta (Multiversal Spinning Jenny). Kvanttimekaninen mallintaminen sallii Jennyn olemassaolon, sillä sattuma ei aseta rajoja kuin säilymislakien puitteissa. Olisi mukavaa todistaa teoreema: "Värit säilyvät universumeiden välisissä muunnoksissa." Eri asia on sen kokeellinen verifiointi. Kuvassa Jenny on maailmoiden keskellä ja ei noudata väitettyä lausetta.
Koska edellinen on myös mahdollinen malli sykkivälle univesumille niin kysymykset mitä tapahtuu singulariteeteissa kuvautuvat kysymyksiksi mitä tapahtuu univeersumin lopussa ja uudelleen alussa, jos historiat ovat syklisisiä.
Bernstainilaisittain olisin sitä mieltä, että paluu vanhaan ei ole mahdollista tai erittäin epätodennäköistä, mutta uuden luomiselle ei ole mitään estettä. Vain muutosmahdollisuus on pysyvää.
