Mieleen juolahtaneita aatoksia ja mielikuvia toden ja mielikuvityksen liepeiltä lukijan omaksi tulkittavaksi ja paranneltavaksi. En omista totuutta, mutta olen siitä kiinnostunut. Pidän malleista ja kategorioiden kautta ajattelusta.
7.10.2010
Todellisuus on olemassa ja vakuumi soi
Olemassaolon luonne on kiehtova kysymys. Ajatukseni vakuumin soimisesta on paradoksaalinen, mutta niin on maailamn syntyminenkin jostain, jota ei ollut. Sellainenhan ei voi syntyä, joka jo oli, joten syntymisen käsitteesen asia ei sovi, ellei käytetä biologista kontekstia, jossa uuden syntyminen on solujen tietovarastojen yhtymistä. Alkusyy hämärtyy evoluutioon. Ehkä sitä ei ole.
Jos maailma on musiikista peräisin niin vakuumille tulee mieltää reuna, jonka yli todellisuuden on päästävä ollakseen olemassa. Virtualisten hiukasten olemassaolo on kokeellisesti voitu osoittaa ja fysikaalinen vakuumi on luonteeltaan ei-tyhjä. Voidan kiistää reunan tai pinnan olemassolo, mutta olemassaolon kannalta ajatus vakuumista myös todellisuuden faasina ei ole poissuljettu.
Käsitys vakuumin virtuaalisuudesta perustuu siihen, että hiukaspareja voi vakuumissa syntyä energiasta ilman materiaalista välittäjää. Vakuumi siis kuvaa materiaalitonta olotilaa. Mittaustarkkuden ulkopuoliset ilmiöt vakuumissa voidaan sallia olivatpa ne olemassa tai eivät, sillä havaitsemattomalla ei ole todentamismahdollisuutta.
Jos hiukkasfysikka sallii vakuumille partikulaarisen luonteen ja ei rajoita virtuaali-ilmiöitä, niin on melkoinen vapaus kuvitella vakuumista mitä tahansa, mikä ei ole mitattavaa, jos tähän on tarvetta. Todeksi ja olevaksi sitä on vaikea väittää.
Väitän nyt, että vakuumi voi soida. Ristiriidastahan voi päätellä mitä tahansa. Jos näin on, niin vakuumi kykenee jakamaan ääniä ajan suhteessa. Tälle ominaisuudelle on mittayksikkönä neliösekunti. Olkoon suure siis nimeltään musiikki. Ajatukseni kulkee niin, että musiikki voi virrata ulos vakuumista, vakuumi voi vuotaa musiikkia. Jälleen ristiriita, miten olemattomasta voi mitään virrata? Loogisesti tämä on kuitenkin tosi, mutta onko se ilmiö todellisuudessa?
Mitä silloin tapahtuu? Minusta vuotava, soiva, vakuumi on se entiteetti mikä luo mitattavan todellisuuden. Roomalaisten Deux ex Masina, korvautuu ajatuksella Kaikki on musiikista. Mitä se silloin voi tarkoittaa?
Ensinnäkkin se selittää aalto-hiukkas dualismin. Se mitä ei mitattavasti ole olemassa (vakuumissa) on vakuumissa musiikkina ja se mikä on, vuotaa vakuumista aineeksi ja energiaksi. Näin todellisuus syntyisi musiikista, mutta emme näe instrumenttia, joka sen luo. Tilanne on vähän sama kuin katsellessamme maailmaa, emme näe omia silmiämme (ilman peiliä).
Jään miettimään miten aineeton voi soida. Voiko puhdas geometria luoda ainetta ja energiaa, vai onko aine todellisuudessa illuusio. Veikkaan, että sopivan jakoalgebran realisaationa vakumista voidaan luoda malli, joka on uskottava. Yhtälö minulla tähän on valmiina, mutta mietin onko todella välttämätöntä luoda todellisuudelle kaiken selittävä matemaattinen malli. Siihen on vaikea uskoa, mutta sopiva karkeistus saattaisi toimia.
.
Jos kaikki on musikista, niin ei ole fundmenttaalisia perushiukkasia. Ne voidaan korvata universaalilla perusäänellä, joka on sitten vakuumin ominaistaajuus. Tälle hyvä mittakaavennustus on universumin iän käänteisluku, sillä vähintään kerran on värähtänyt tuossa ajassa.
Jos maailma on musiikista peräisin niin vakuumille tulee mieltää reuna, jonka yli todellisuuden on päästävä ollakseen olemassa. Virtualisten hiukasten olemassaolo on kokeellisesti voitu osoittaa ja fysikaalinen vakuumi on luonteeltaan ei-tyhjä. Voidan kiistää reunan tai pinnan olemassolo, mutta olemassaolon kannalta ajatus vakuumista myös todellisuuden faasina ei ole poissuljettu.
Käsitys vakuumin virtuaalisuudesta perustuu siihen, että hiukaspareja voi vakuumissa syntyä energiasta ilman materiaalista välittäjää. Vakuumi siis kuvaa materiaalitonta olotilaa. Mittaustarkkuden ulkopuoliset ilmiöt vakuumissa voidaan sallia olivatpa ne olemassa tai eivät, sillä havaitsemattomalla ei ole todentamismahdollisuutta.
Jos hiukkasfysikka sallii vakuumille partikulaarisen luonteen ja ei rajoita virtuaali-ilmiöitä, niin on melkoinen vapaus kuvitella vakuumista mitä tahansa, mikä ei ole mitattavaa, jos tähän on tarvetta. Todeksi ja olevaksi sitä on vaikea väittää.
Väitän nyt, että vakuumi voi soida. Ristiriidastahan voi päätellä mitä tahansa. Jos näin on, niin vakuumi kykenee jakamaan ääniä ajan suhteessa. Tälle ominaisuudelle on mittayksikkönä neliösekunti. Olkoon suure siis nimeltään musiikki. Ajatukseni kulkee niin, että musiikki voi virrata ulos vakuumista, vakuumi voi vuotaa musiikkia. Jälleen ristiriita, miten olemattomasta voi mitään virrata? Loogisesti tämä on kuitenkin tosi, mutta onko se ilmiö todellisuudessa?
Mitä silloin tapahtuu? Minusta vuotava, soiva, vakuumi on se entiteetti mikä luo mitattavan todellisuuden. Roomalaisten Deux ex Masina, korvautuu ajatuksella Kaikki on musiikista. Mitä se silloin voi tarkoittaa?
Ensinnäkkin se selittää aalto-hiukkas dualismin. Se mitä ei mitattavasti ole olemassa (vakuumissa) on vakuumissa musiikkina ja se mikä on, vuotaa vakuumista aineeksi ja energiaksi. Näin todellisuus syntyisi musiikista, mutta emme näe instrumenttia, joka sen luo. Tilanne on vähän sama kuin katsellessamme maailmaa, emme näe omia silmiämme (ilman peiliä).
Jään miettimään miten aineeton voi soida. Voiko puhdas geometria luoda ainetta ja energiaa, vai onko aine todellisuudessa illuusio. Veikkaan, että sopivan jakoalgebran realisaationa vakumista voidaan luoda malli, joka on uskottava. Yhtälö minulla tähän on valmiina, mutta mietin onko todella välttämätöntä luoda todellisuudelle kaiken selittävä matemaattinen malli. Siihen on vaikea uskoa, mutta sopiva karkeistus saattaisi toimia.
.
Jos kaikki on musikista, niin ei ole fundmenttaalisia perushiukkasia. Ne voidaan korvata universaalilla perusäänellä, joka on sitten vakuumin ominaistaajuus. Tälle hyvä mittakaavennustus on universumin iän käänteisluku, sillä vähintään kerran on värähtänyt tuossa ajassa.
19.9.2010
Muodon vaihtelu synnyttää maailman vakuumin musiikkina
Ajatus musiikin luonteesta on kiehtova. Jos musiikki on ajan jakamista äänten kesken, niin voidaan päätellä muutaman välivaiheen kautta, että massa on musiikin virtauksen gradientti integroituna musiikin taajuusvapausasteiden yli.
Kiinnostava tästä ajatuksesta tulee, kun tarkastellaan musiikkia jakoalgebrana, jossa aika jaetaan äänten (vapausasteiden) kesken. Tällainen musiikki mitataan neliösekuntteina.
Perusäänet (7 kappaletta) houkuttaa mallintamaan musiikkia S-7 pallolla oktonioniavaruudessa. Tällöin musiikki olisi kaksiulotteista virtausta 7-ulotteisella pallopinnalla. Virtauksen yksikkö olisi neliösekunti.
Silloin dimensioanalyysi osoittaa, että musiikin gradientti integroituna musiikkijakautuman ylitse on fysikkaliselta luonteeltaan massaa. Tämän tulkinta on, että massa ja vakuumin painegradientti liittyvät toisiinsa. Massa on musiikkijakautuman gradientin odotusarvo S-7 pinnalla.
Massa syntyy, kun vakuumi soi.
Massattomille hiukkasille musiinkin jakautuma on staattinen. Musiikki ja aika eivät virtaa, gradientti on nolla. Värähtely S-7 pallolla on seisovaa liikettä.
Tässä mallissa todellisuuden pohjalla on mitä tahansa, joka voi synnyttä oktonionista ääntä vakuumissa. Olellista on musiikki, ei se millä se synnytetään, joten maailmassa on vain yksi voima, vakuumipaine joka värisyttää ja synyttää musiikin muotoja, vakuumin väreitä.
Aika jää tällaisen neliöllisen aikamuodon geometriseksi keksiarvoksi, eikä siten ole primäärinen suure vaan lokaalinen ajan mitta läheisten tempojen ylitse ja näiden (geo)metrinen keksiarvo, siis neliöjuuri tempojen tulosta.
Kaikki onkin musíikkia vakuumin vapausasteilla. Todellisuus soi vakuumissa.
Onko siis M-teoria lähellä vakuumin musiikinteoriaa? Silloin kirjain M olisi hyvin perusteltu.
Kiinnostava tästä ajatuksesta tulee, kun tarkastellaan musiikkia jakoalgebrana, jossa aika jaetaan äänten (vapausasteiden) kesken. Tällainen musiikki mitataan neliösekuntteina.
Perusäänet (7 kappaletta) houkuttaa mallintamaan musiikkia S-7 pallolla oktonioniavaruudessa. Tällöin musiikki olisi kaksiulotteista virtausta 7-ulotteisella pallopinnalla. Virtauksen yksikkö olisi neliösekunti.
Silloin dimensioanalyysi osoittaa, että musiikin gradientti integroituna musiikkijakautuman ylitse on fysikkaliselta luonteeltaan massaa. Tämän tulkinta on, että massa ja vakuumin painegradientti liittyvät toisiinsa. Massa on musiikkijakautuman gradientin odotusarvo S-7 pinnalla.
Massa syntyy, kun vakuumi soi.
Massattomille hiukkasille musiinkin jakautuma on staattinen. Musiikki ja aika eivät virtaa, gradientti on nolla. Värähtely S-7 pallolla on seisovaa liikettä.
Tässä mallissa todellisuuden pohjalla on mitä tahansa, joka voi synnyttä oktonionista ääntä vakuumissa. Olellista on musiikki, ei se millä se synnytetään, joten maailmassa on vain yksi voima, vakuumipaine joka värisyttää ja synyttää musiikin muotoja, vakuumin väreitä.
Aika jää tällaisen neliöllisen aikamuodon geometriseksi keksiarvoksi, eikä siten ole primäärinen suure vaan lokaalinen ajan mitta läheisten tempojen ylitse ja näiden (geo)metrinen keksiarvo, siis neliöjuuri tempojen tulosta.
Kaikki onkin musíikkia vakuumin vapausasteilla. Todellisuus soi vakuumissa.
Onko siis M-teoria lähellä vakuumin musiikinteoriaa? Silloin kirjain M olisi hyvin perusteltu.
31.5.2010
30.5.2010
12.3.2010
Ajatus numero 2
Jos ajassa/tilassa ei ollut joskus mitään missään, niin aika/tila eivät joskus olleet jossakin olemassa tai aika/tila eivät olleet olemassa koskaan missään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)