Tutustuin seminaarin http://fqxi.org/conference/talks/2011 aineistoihin. Seminaari paneutui ajan ominaisuuksiin ja olemukseen kaikissa mittakaavoissa. Myös biologista kasvua ja evoluutiota takasteltiin. Erityisesti kiinnitti huomiota tämä artikkeli Geoffrey West: Emergence of "universal" time in living systems from cells to cities.
Kirjoitinkin siihen liittyen blogin Can Black hole be alive? Myös tässä tarkastelen missä määrin elämän metabolismi on laajennettavissa Universumin mittakaavoihin. Westin artikkelissa oli seuraava kuva:
Seuraten Hublen esimerkkiä kysynkin miten pitkälle extrabolointia voidaan jatkaa? Erityisesti onko mustien aukkojen metaboliassa ja koko unversumissa yhteisiä piirteitä elämän aineen vaihdunnan kanssa? Kaksi analogiaa on: Universumi synnyttää ja musta aukko syö sekä myöhemmin karistaa ahmimansa takaisin. Ovatko mekanismit missään määrin biologisia luonteeltaan? Löytyykö elämälle ja universumille yhteisiä käyttätymispiirteitä?
Jotain viitteitä löysinkin mustan aukon biologisesta käyttäytymisestä. Eläimille on typillistä se, että rytmisten liikkeiden lukumäärän on massasta riippumaton vakio, siis biologinen ominaisuus. Sydämenlyöntien määrä elinaikana on eri lajeilla lähes vakio, jolloin elämän pituus on kiinni sydämen rytmistä. Tämä vakio on noin 1.5*10^9 sykliä. Molekyylitasolla on löydettävissä isompia elämälle yhteisiä syklimääriä, elävän luonon vakiota kemiallisella tasolla.
Tämä voi olla sattumaa, mutta mielenkiintoinen antrooppinen havainto. Laskuni perustui oletukseen, että syötävää tarjoillaan pienimmän mustan aukon annoksissa ( massa on 3,8* auringon massa). Jos pienempiä suupaloja on paljon ja suorempia vähän niin havaintotulos selittyy vielä paremmin.
Osuuko mustien aukkojen metbolinen teho massan funktiona tuolle samalle käyrälle kuin elämän aineenvaihdunta ansaitsee tulla selvitetyksi. Jos näin on niin elämällä ja mustilla aukoilla on silloin kaksi yhteistä piirrettä:
- Sama metabolinen tehokkuus massan funktiona
- Sama syklien määrä elinkaaren aikana
Westin esityksen merkittävä väite oli, että elämä toimii fraktaalisesti viisiulotteisesti. Samoin voi olla horisontin takainen maailma mustissa aukoissa fraktaalinen ja jos elämä luo / käyttää toimiessaan yhtä uutta vapausastetta (verkostoidensa fraktaalinen dimensio), niin voi myös mustien aukkojen metabolismi hyödyntää tätä, jolloin horisontin takainen tila on sisäpuolta avarampi samassa mielessä kuin keuhkot peittävät tenniskentän pinta-alalaltaan.
Minun hypoteesini on, että mustassa aukossa horisontin territorion rajan jälkeen mennään kuten elävässä olennossa fraktaalieksponentilla 3/4, mutta sisällä kompleksisuus saattaa kasvaa aina 9/4 saakka kolminkertaistuen. Tämä vaikutta sen, että aukon keskustassa ei ole singulaarista pistettä, vaan sististi kolmiulotteinen läpäisevä sisäpinta kaikkiaan 13 ulotteisessa objektissa. Musta aukko olisi silloin "moniulotteinen olio".
Nyt myös jää informaatiolla tilaa kuten aivoissakin hermoverkolla ja musta aukko saattaa palauttaa nielemänsä informaationkin vielä takaisin värähtelemällä ja Hawkingin säteilynä.
Vastaava päättely voidaan tehdä käänteisesti Universumille, joka luo uutta ja synnyttää ainetta. Houkutteleva on, että lähtötilanne onkin sama, jossa aine/ energia tihkuu mustan aukon sisäpinnalta uuteen kiertoon.
Jos tämä skaalautuu, kuten elämässä, niin Universumin syntyy uudelleen noin 1.5*10^9 kertaa. Mitä sen jälkeen sitten tapahtuu? Voi olla, että toinen universumi nielaisee omamme supersykliin, joka toistuu taas 1.5*10^9 kertaa universumeiden taistelukentällä. Jos tätä Universumiparien leikkiä toistetaan 28 kertaa niin kaikki säieteorian vakuumit (10^500 mahdollista) on käytetty olettaen että universumit toimivat kuten musta aukot, jotka toimivat kuten elämä. Tämä 28 ei tietysti ole mikään tyypilline raja, vaan supersyklejä on multiversaalisen vakion 1.5*10^9 verran.
Nämä taitavat olla elämän olemuksen suurimpia kysymyksiä. Elämän ja universumin lainalaisuudet ovat yhteisiä ja elämä ja universumi syntyvät rytmeistä. Lopulta kaiki onkin samaa kosmista musiikkia ja aineen kiertokulkua. Jos tämä pätee soluista mustiin aukkohin, niin kannattaa miettiä miten pieniin suupaloihin saakka se on voimassa.
Onko siis olemassa pienintä supalaa? Suurin havaittu syömäri on 18*10^9 auringon massaa. Universumi saatta olla myös suursyömäri. Onko siis olemassa vielä hiukkasfyysinen planktoni Plankin mittakaavassa?
Onko se säie, jolla ei ole pintaa ja ei siis mitään syötävää? Se voi kuitenkin värähdellä. Kaikki on musiikkia. Ajatus viehättää minua.
