Ajatus musiikin luonteesta on kiehtova. Jos musiikki on ajan jakamista äänten kesken, niin voidaan päätellä muutaman välivaiheen kautta, että massa on musiikin virtauksen gradientti integroituna musiikin taajuusvapausasteiden yli.
Kiinnostava tästä ajatuksesta tulee, kun tarkastellaan musiikkia jakoalgebrana, jossa aika jaetaan äänten (vapausasteiden) kesken. Tällainen musiikki mitataan neliösekuntteina.
Perusäänet (7 kappaletta) houkuttaa mallintamaan musiikkia S-7 pallolla oktonioniavaruudessa. Tällöin musiikki olisi kaksiulotteista virtausta 7-ulotteisella pallopinnalla. Virtauksen yksikkö olisi neliösekunti.
Silloin dimensioanalyysi osoittaa, että musiikin gradientti integroituna musiikkijakautuman ylitse on fysikkaliselta luonteeltaan massaa. Tämän tulkinta on, että massa ja vakuumin painegradientti liittyvät toisiinsa. Massa on musiikkijakautuman gradientin odotusarvo S-7 pinnalla.
Massa syntyy, kun vakuumi soi.
Massattomille hiukkasille musiinkin jakautuma on staattinen. Musiikki ja aika eivät virtaa, gradientti on nolla. Värähtely S-7 pallolla on seisovaa liikettä.
Tässä mallissa todellisuuden pohjalla on mitä tahansa, joka voi synnyttä oktonionista ääntä vakuumissa. Olellista on musiikki, ei se millä se synnytetään, joten maailmassa on vain yksi voima, vakuumipaine joka värisyttää ja synyttää musiikin muotoja, vakuumin väreitä.
Aika jää tällaisen neliöllisen aikamuodon geometriseksi keksiarvoksi, eikä siten ole primäärinen suure vaan lokaalinen ajan mitta läheisten tempojen ylitse ja näiden (geo)metrinen keksiarvo, siis neliöjuuri tempojen tulosta.
Kaikki onkin musíikkia vakuumin vapausasteilla. Todellisuus soi vakuumissa.
Onko siis M-teoria lähellä vakuumin musiikinteoriaa? Silloin kirjain M olisi hyvin perusteltu.
Mieleen juolahtaneita aatoksia ja mielikuvia toden ja mielikuvityksen liepeiltä lukijan omaksi tulkittavaksi ja paranneltavaksi. En omista totuutta, mutta olen siitä kiinnostunut. Pidän malleista ja kategorioiden kautta ajattelusta.
