Muisti ja todellisuus

Millainen todellisuus meitä odottaa?

Maailmamme muuttuu ja osalla meistä se rapautuu sisältä. Muisti heikkenee, tarkkaavaisuus herpaantuu, havaintokyky heikkenee, aistit tylsistyvät, kuulo, näkö, maku, haju, tunto vääristyy ja voi kadota. Monta asiaa voi tapahtua. Heinäsirkat katoavat kuulomaisemasta. Mikään ei maistu samalta kuin ennen. Aistimisen herkkyys muuttuu ja resoluutio heikkenee.

Monesti näin voi käydä sairauksien vuoksi, ikääntyessä, tapaturmissa, lääkkeiden takia. Moni on nähnyt läheltä miten ihmiseltä muisti katoaa pikkuhiljaa, pala palalta. Koetan samaistua sellaisen ihmisen maailmankuvaan.

Miltä maailma näyttää, jos ei muista. Ihminen unohtaa, että yleensä esineillä on paikkansa. Nyt kun ei muista minkään esineen paikkaa, niin ei hahmota enää järjestystä. Hän ottaa esineen käteensä, laskee sen johonkin ja esine katoaa mystisesti. Avain, lompakko, pankkikortti, puhelin. Parillisia sukkia ei enää ole. Ei löydy hanskoille paria, eikä kengille. Miten kengätkin voi kadottaa? Kaapeissa vallitsee kaaos. Talvivaatteet ja kesävaatteet ovat sekaisin. Tavarat on pantava näkyville, jotta ne löytyisivät. Pöydän päälle. Ovien päälle. Kaikki pursuaa. Mitään ei löydy. Mikä tahansa voi kadota ja löytyä uudelleen mistä tahansa.

Muistin kadottaminen vahvistaa entrooppista käyttäytymistä. Järjestys ei säily itsestään. Maailman kuvassa on tapahtunut muutos, koska maailman malli on muuttunut, kun maailman havaitseminen vaikeutuu ja maailmaa tulkitseva "algoritmi" käyttäytyy toisin kuin, ennen. Havainto ei jää muistiin, ei esineet eivätkä episodit. Ihminen vaikutta terveenä ympäristöön toisin, kuin sairastuttuaan muistisairauksiin. Aika kuluu etsimiseen. Se on raskasta. Tarvitaan monta ylimääräistä askelta, kuluu enemmän energiaa liikkumiseen kuin muistamiseen kuluisi. Muistaminen säästää energiaa. Onko tässä pohjimmaisin syy miksi muistamme. Muistamalla minimoimme energian kulutusta. Tästä näkökulmasta muistisairaus on myös energia aineenvaihdunnan häiriö. Energiaa kuluu hukkaan, kun ei muista. On etsittävä, sillä tarve löytää on yhä muistissa, vaikka esineet ovat hetki sitten hävinneet jonnekin.

Ajatellaan rappeutumiselle vastakkaista prosessia, aistien ja havaintokyvyn kehittymistä. Se on luonnollisella tavalla mukana kasvussa ja oppimisessa. Kehittyvä havainnoitsija pyrkii minimoimaan energian kulutusta oppimalla käsiteitä, toimintoja, liikesarjoja ja tapoja. se on tehokasta. Ei tarvitse aina avata koko käsitettä tai palauttaa harjoitteen yksityiskohtaisia vaiheita mieleen, kun asia on opittu ja muistetaan. Juri niin, muistissa on malleja siitä miten asiat ovat, mitä ne ovat ja miten ne toimivat. Tämän ymmärtää helposti, kun havaitsee muistin rappeutumisen vaikutuksia. Muistaminen on energiankäytön optimointia.

Ajatellaan tilanne vielä kerran, miten käy kun hermoverkon plastisuutta ja oppimiskykyä lähdetään laajentamaan UBI-tietoisuuden suuntaan. Otetaan käyttöön kehosta riippumattomia sensoreita, rikastetaan aisteihin tulevaa informaatiota. Puetaan päälle uutta havaintoteknologiaa. Lisätään tietoisuutta tavallisesta läsnäolosta verkkoläsnäoloon, kokemusten jakamiseen kaukaa, monen kanssa tai virtuaalisissa malleissa.

Miten käy maailmankuvamme? Jostain syystä pidämme hyvänä aistien ja kokemusten rikastamista ja kokemuksen yksinkertaistaminen ei ole kiinnostavaa. Tahdomme tietää ja osata, koska olemme uteliaita ja saamme siitä palkkion mielihyvän muodossa. Tuntuu mahdottomalta ylittää aivojemme kapasiteetti ja voiko sitä kapasiteettiä lisätä ulkoisilla muistimilla ja tehostetuilla aisteilla. Voimmeko joskus siirtää oikeasti muistikuvamme pilveen ja ottaa siitä varmuuskopion, jotta emme unohda. On ihan loogista, että tämä on mahdollista. Aivot muistavat, miksi eivät muistaisi aivoja simuloivat mallit.

Voiko siten olla niin, että muistisairauden uhatessa voimme ostaa muistimme palveluna? Uskon, että voimme. Tämä ei ole edes kaukana. jokainen alussa kertomani esimerkki voidaan ratkaista ja paaluttaa kykymme muistaa tai ainakin muistaa avusteisesti. Mahdollisuuksia voi olla. Läsnätietoisuus voidaan lisätä esineisiin ja se toimii jo nyt (rfid yms.),Toimintamme voidaan tallentaa halutulla tarkkuudella. Meillä voi olla apumuisti, kamera, sensoriverkko tai vastaava, joka tunnistaa jokaisen esineemme, jota tarvitsemme. Oli se sitten hyvin järjestetysti kaapin hyllyllä tai hujan hajan jossakin.

Voimme järjestää kaaoksen, vaikka emme muistaisi minne olemme minkäkin esineen panneet. Teknisesti ei olisi välttämätöntä, että olisi olemassa hyvin järjestystä. Riittää tietää sijainti anturiverkkoon nähden. Saisimme tästä uuden aistin. Voisimme varmaan opetella seuraan mitä tahansa esinettä etäläsnäolokokemuksen kautta missä tahansa. Meille on kehittymässä yhteinen kuudes aisti, jonka voimme jakaa kaikkien kanssa.

Ei huolta siisteys ei katoa, jos niin tahdomme. Voisimme aina palauttaa ulkoisesta muistista mielen, mikä olisi tavoiteltu järjestys ja saada siihen ohjeen tai delegoida tehtävän kodinhoitoautomaatille. Sisustaminen muuttuu varmaan taiteeksi ja voimme käyttää suosikkisuunnittelijoiden malleja kodeissamme. Virtuaalimaailman yhdistäminen reaalimaailmaan olisi hyvin käytännöllistä ja toivottavaa, varsinkin heidän osaltaan, jota ovat omia kykyjään menettäneet.

Tulevaisuus lupaa paljon hyvää. Maailmakuvamme ja kokemuksemme maailmasta muuttuvat paremmaksi ja täydellisemmäksi ja voimme säilyttää siihen otteemme pidempään.